Arkistomateriaali

Humanitaarinen apu

Aasian hyökyaaltokatastrofi on osoittautunut yhdeksi suurimmista luonnononnettomuuksista. YK arvioi katastrofin koskettaneen kaikkiaan jopa viittä miljoonaa ihmistä Etelä- ja Kaakkois-Aasian alueella. Pahiten katastrofista ovat kärsineet Indonesia ja Sri Lanka. Kuolonuhrien määräksi arvioidaan yli 150 000, mutta kymmeniätuhansia ihmisiä on vielä kateissa. Uhreista kolmasosan arvioidaan olevan lapsia.

 

Miljoonat kodittomiksi jääneet ihmiset tarvitsevat puhdasta juomavettä, ruokaa, lääkintäapua ja telttoja sekä muita tilapäisiä majoitustarvikkeita. Pidemmällä ajanjaksolla on varauduttava pitkään jälleenrakennusapuun, jonka tarve on tällä hetkellä vielä tarkentumatta. Lisäksi YK pitää tärkeänä hyökyaalloista varoittavan hälytysjärjestelmän perustamista Intian valtameren alueelle vuoden kuluessa.

 

Suomi korostaa YK:n johtavaa roolia humanitaarisen avun koordinaatiossa. Jälleenrakennusvaiheessa sekä YK:n että EU:n rooli tulee olemaan keskeinen.

Suomen apu Aasiaan 50 miljoona euroa kolmen vuoden aikana (UM 7.1.05)

EU:n ulko- ja kehitysyhteistyöministerit käsittelevät Aasian humanitaarista apua (UM 5.1.05)

 

YK - Apu Aasian kriisin uhreille

SPR - Aasian katastrofin erikoissivusto

Suomen Unicef - Aasian katastrofin erikoissivusto

 

Global Finland - Suomen humanitaarinen apu

Global Finland - Järjestöjen keräykset uhrien auttamiseksi