EU-työpaikat

EU-virkamieskilpailu
Vuoden 2011 yleisen EU-hallintovirkamieskilpailun hakuaika päättyi huhtikuussa. EPSO on lähettänyt kutsut kilpailun toiseen vaiheeseen päässeille. Vuoden 2011 virkamieskilpailussa haettiin sopivia henkilöitä tehtävätasoille Tehtäväalueina ovat EU:n yleinen hallinto, talous, rahoitus, oikeus, tarkastus ja tilastotiede. Seuraava yleinen virkamieskilpailu järjestetään keväällä 2012.
EU-virat
EU-toimielimet rekrytoivat vakituista henkilökuntaa niin sanottujen avoimien kilpailujen kautta. Kilpailuja järjestetään joko yksittäisillä sektoreilla tai kaikki sektorit kattavina suurempina rekrytointijärjestelyinä. Vakituisen henkilökunnan lisäksi rekrytoidaan jonkin verran määräaikaista henkilökuntaa ja myös ylimääräisiä toimihenkilöitä.
Avoimet työpaikat ja kilpailut
Valtioneuvoston EU-sihteeristö kokoaa ajantasaista tietoa EU:n toimielimissä avoinna olevista työpaikoista sekä käynnissä olevista kilpailuista.
Oheisessa listassa on avoimia työpaikkoja, joista EU:n toimielimet ovat tiedottaneet jäsenmaille. Listassa on tietoa myös avoimiksi julkistetuista kilpailuista.
EU-ura ja uudet rekrytointikäytännöt
EU-virkoihin liittyvä hakumenettely on uudistunut. Euroopan henkilöstövalintatoimisto EPSO järjestää jatkossa kaikille avoimia virkakilpailuja vuosittain. Tarkoituksena on myös lyhentää hakuprosesseja. EU-tietämyksen ohella kilpailuissa painotetaan aiempaa enemmän ammattiosaamista ja soveltuvuutta.
Eurooppatiedotus julkaisi tammikuussa 2010 tietopaketin uusista hakumenettelyistä.
Ura EU:n palveluksessa (tietosivu 1/2011)
Töissä Euroopan unionissa
Suomen EU-edustusto Brysselissä haastatteli syksyllä 2009 suomalaisia EU:ssa työskenteleviä virkamiehiä. Työuraa voi tehdä eri toimielimissä ja virastoissa, monilla eri aloilla ja monenlaisissa tehtävissä. Työpaikka voi myös olla EU-maiden ulkopuolella unionin ulkomaanedustustossa.
